lauantai 22. helmikuuta 2014

Long time no...blogpost!

On ikuisuus siitä kun olen viimeksi kirjoittanut tähän blogiin, paljon on tapahtunut niin hyvässä kuin pahassa ja aika on taas kulkenut siivillä. Nyt kuitenkin päätin kirjoittaa, kun elämässä on tällä hetkellä niin paljon kaikkea jännittävää, josta kirjoittaa. En oikein edes tiedä, mistä alottaisin.

No alotetaan vaikka siitä, että edessä on muutto toiseen kaupunkiin! Ihana uusi asunto odottaa ja kuukauden päästä muutto on jo käsillä. Olen todella innoissani muutosta, koska tuleva asunto on aika suuri parannus nykyiseen 39 neliön keittokomerolliseen kaksioon. Nimittäin sitten meillä on ihkaoikea oma sauna, ja kaiken kukkuraksi lasitettu parveke, jolla voi juoda aamukahvia. Innostuksen seassa on myös pientä jännitystä, koska onhan tässä käsillä aika iso elämänmuutos ja samalla muutto kauemmas perheestä. Mutta toisaalta en kuitenkaan ole muuttamassa toiseen maahan tai automatkan ulottumattomiin ja kaikkeen tottuu.

Muuton lisäksi elämänmuutos tulee myös karvaisen perheenjäsenen muodossa, nimittäin meille muuttaa huhtikuun alussa koiranpentu! Viimiset viikot ovat kuluneet koiravideoita ja -kuvia katsellen ja pennunkasvatusopasta lukien. En millään malttaisi odottaa pennun tuloa!

Mutta nyt pidemmittä puheitta lähden jatkamaan lauantaipäivän viettoa ja varovaisesti lupaan, että tulevaisuudessa tulen taas kirjottelemaan postauksia silloin tällöin, luultavasti liittyen muutton ja koiranpentuun.

Hyvää viikonlopun jatkoa!

xoxo, Eeva

lauantai 21. syyskuuta 2013

It´s a good to day to be alive

Aurinkoista lauantaita!

Tänään on hyvä päivä. Aamu lähti liikkelle puolen tunnin juoksulenkillä äidin kanssa raikkaassa ulkoilmassa. Rakastan syksyistä maaseutua! Muuten päivään on kuulunut ystävien kanssa hengailua ja koulutehtävien tekoa. On muuten mahtava tunne kun saa jonkun tehtävän valmiiksi!


Hyvän päivästä ei kuitenkaan tee koulutehtävät, vaan ihana keli ja ihanat ihmiset! Rakastan tällaisia laiskoja koti-päiviä, kun voi olla lökäreissä ja villasukissa ja kuljeskella ilman meikkiä.


Villasukat <3


Vaikka kovasti suunnittelin, että säästäisin shoppailut tuleville ulkomaanmatkoille, päädyin kuitenkin eilen ostamaan itselleni uudet syksykengät, koska A. En voi enää kulkea ballerinoissa näillä keleillä, B. Löysin täydelliset, juuri sellaiset, joita olen ajatellut!


Ja nyt on myös ratkaistu se ongelma, että mitä laitan jalkaan sekä Tukholmaan, että Gdanskiin. Mielestäni nämä on niin helppo yhdistää moneen asukokonaisuuteen ja lisäksi ovat todella hyvät jalassa!

Koska tämän päivän postaukseni näyttää muutenkin olevan nyt sitäsuntätä, ajattelin loppuun vielä mainita että satsumat ovat taas todella hyviä tällä hetkellä!


En tiedä olenko ainoa, mutta minulle ainakin satsumat ovat joka vuosi takuuvarma syksyn merkki. Nyt niitä tulee sitten taas syötyä aamupalalla, lounaalla, välipalalla ja vähän joka välissä. 

Illalla luvassa pienimuotoista tyttöjeniltaa ja tarkoitus on tehdä ihanaa kaura-omenapaistosta. Hauskaa viikonlopun jatkoa kaikille!

xoxo, Eeva




torstai 19. syyskuuta 2013

Haaste

Heippa! 

Blogissa ollut nyt vähän hiljaiseloa kiireiden vuoksi, mutta nyt palailin taas haasteen merkeissä.
Kiitos Heidille haasteesta!

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.



Eli 11 asiaa minusta:

  1. Rakastan matkustelua. Aina pitää olla suunnitteilla vähintään yksi matka. Vaikkakin se olisi sitten vasta vuoden päässä. Tällä hetkellä edessä on kolme reissua, Tukholmaan, Gdanskiin ja Kanariansaarille.
  2. Juon kahvia. Tai oikeastaan olen riippuvainen kahvista. 
  3. Rakastan suklaata (Tämä oli Heidillä ja oli todella osuva myös itseeni, joten jätin sen)
  4. Olen välillä todella puhelias.
  5. Osaan suomen lisäksi englantia, ruotsia ja saksaa. Aloitin juuri myös venäjän opinnot.
  6. Rakastan ruoanlaittoa ja ennen kaikkea tykkään laittaa ruokaa muille. 
  7. Tykkään meikkaamisesta. Siinä on jotain rentouttavaa, ihan kuin maalaamisessakin.
  8. Haaveilen muutosta omaan taloon/isompaan asuntoon.
  9. Olen melkeinpä aina ajoissa paikalla. Ärsyttää ihmiset joita joutuu aina odottamaan.
  10. Jos voittaisin lotossa jakaisin kaiken perheen ja muiden ihanien kanssa. En osaisi nauttia rahoista yksin.
  11. Haluaisin oman auton!

Ja vastaukset Heidin kysymyksiin:

1. Suklaa vai jäätelö? 
Suklaa!!

2. Mistä nautit eniten kesässä?
Kesävaatteista, lämmöstä, ukkoskuuroista. 

3. Miksi päädyit bloggaamaan?
Olin jo useamman vuoden miettinyt blogin perustamista, ja tehnyt blogger -tilinkin, mutta se oli sitten jäänyt. Mutta kun Heidi perusti blogin, myös minä rohkaistuin.

4. Uskotko avaruusolentoihin?
En enää. Pienenä menetin monta kertaa yöunet niitä miettiessä.

5. Suosikkivuodenaikasi?
Syksy on aina ollut minun lemppari vuodenaika. Syksyllä olen kaikkein energisimmilläni.

6. Suosikkikukkasi?
Orkidea

7. Ihanin sisustuskauppa netissä?
öö. En juurikaan etsi sisustustavaraa netistä.

8. Mitä katsot televisiosta?
Katson Vampyyripäiväkirjoja, Gossip Girliä, Dieetit vaihtoon, Erilaiset äidit, myöskin Salkkareita ja Uusi päivä -sarjaa tulee epäsäännöllisen säännöllisesti seurattua. 

9. Ammattisi?
Tällä hetkellä opiskelija, tulevaisuudessa matkailun restonomi eli sitten jotain siihen liittyvää.

10. Millaisia blogeja luet?
Todella vaihtelevasti. Tykkään erityisesti Lifestyle -blogeista.

11. Parasta elämässä
Perhe ja muut rakkaat. 

Ja sitten vielä mun kysymykset seuraaville:

1. Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa?
2. Kuvaile luonnettasi yhdellä sanalla.
3. Lempiruokasi?
4. Haaveammattisi lapsena?
5. Paras Biisi tällä hetkellä?
6. Mistä haaveilet?
7. Minne matkustaisit, jos saisit matkustaa minne tahansa?
8. Kahvi vai tee?
9. Kissat vai koirat?
10. Missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua?
11. Paras asia tällä hetkellä?

Haastan:

Love it or leave it
Ennin kengissä
Annisblog
Elämää Venlan silmin

Hauskaa torstaita kaikille! :)

xoxo, Eeva

torstai 5. syyskuuta 2013

Kuulumisia :)

Ensimmäinen kouluviikko on nyt melkein takana. Huomenna vielä yksi kokous- ja kongressipalveluiden tunti ja sitten viikonlopun viettoon vanhempien luokse! :) Viikko hurahti tosi nopeasti ja olen jostain syystä ollut todella energinen koko viikon. Ehkäpä syynä on säännöllinen liikunta? ;)

Tavoistani poiketen olen alkanut suunnittelemaan asioita paremmin. Pyrin käymään kaupassa harvemmin, jotta rahaa ei menisi kaikkeen turhaan. Tämän takia suunnittelen nyt viikon ruokalistan maanantaina ja pyrin ostamaan kaikki ruoka-ainekset jo silloin. Vähemmän stressiä ja rahanmenoa!

Olen myös alkanut suunnittelemaan päivän vaatetuksen etukäteen. Aiemmin minulla oli ongelmana, että kun olisi pitänyt jonnekkin lähteä, seisoin vaatehuoneessa kysymysmerkkinä ja katselin täysiä hyllyjä. Silti ei ollut mitään päällepantavaa. Nyt koitan miettiä vaatteet jo etukäteen, niin ei tule vaatekriisiä aamulla!

Aina kun alkaa uusi vuodenaika, rakastan asukokonaisuuksien suunnittelua, koska on taas jotain "uutta" puettavaa. Tämän päivän asu:

Vaaleansiniset/turkoosit pillifarkut Cubukselta, valkoinen t-paita ja kengät h&m:stä,
huivi Pieces ja pöllökoru Espanjasta.


Rakastan näitä pitsitossuja <3
Suunnitelmallisuus auttaa myös liikkumisessa. Olen nimittäin alkanut merkkaamaan kalenteriin etukäteen seuraavan viikon liikuntakerrat. Helpottaa aikataulutusta! Liikuntahaaste on lähtenyt hyvin käyntiin. Olen todella motivoitunut tällä hetkellä ja nyt onkin vähän jopa tylsä olo kun on "lepopäivä". Koitan hillitä itseäni, etten nyt pilaa tätä taas sillä, että treenan itseni kahdessa viikossa ylikuntoon ja sitten liikkuminen jää kokonaan. Lauantaina pääsen sitten taas maaseudulle juoksemaan! :)

Eipä nyt tällä kertaa muuta, hauskaa viikonloppua!

xoxo, Eeva

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Brand new start

Niinkuin viime postauksessa mainitsin, tulin lauantaina Poriin tavoitteena tehdä suursiivous ennen koulun alkua. Ja täytyy sanoa, että oli todella piristävää! Ei ihan äkkiä uskoisi, että minä joka yleensä kitisen jo siitä, kun pitäisi nopeasti imuroida tulen näin hyvälle tuulelle siivoamisesta. Rakastan sitä, että tavarat ovat järjestyksessä. Välillä vaan siivousmotivaatiota saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Nyt kuitenkin asunto kiiltä lattiasta kattoon! :) (Ja kyllä siinä aikaa menikin...)


Järjestin meikkisiveltimet Pariisista ostettuihin
mukeihin, jotka muuten lojuisivat tyhjänpanttina :)

Koko päivän (ja eilisenkin) kestäneen siivoamisen, vaatteiden järjestelyn, pyykinpesun ja ruokaostosten teon jäljiltä en ehtinyt juurikaan miettiä syömisiä tänään, joten päätin tehdä illalla jotain kunnon ruokaa. Olen jo pitkään halunnut kokeilla jauheliha-perunasoselaatikkoa, en tiedä mistä tämäkin idea tuli. Resepti löytyi Hellapoliisin nettisivuilta. Todella helppo, halpa ja hyvä ruoka! :) Ja riittää useaksi päiväksi.



Olen aina ollut vähän sitä mieltä, että vuosi alkaa syksystä. Tai ainakin minun vuoteni. Voi johtua osittain siitä, että olen syksyihminen. Ja minulla tulee aina tähän aikaan vuodesta tarve siivota, järjestellä. Ja tämä koskee niin asuntoa kuin elämääkin. Syksyllä on hyvä aloittaa uusia harrastuksia ja kehittää itseä.  Ja huomenna käynnistyykin meidän liikuntahaaste, jota odotan innolla!

Huomenna alkaa liikuntahaasteen lisäksi koulu. Olen oikeastaan ihan innoissani siitä, vaikka koulu tietää stressiä. Olin perjantain ja lauantain Heidin luona ja lyhyen ostoskierroksen jälkeen löysin itselleni uuden koululaukun! Laukku on ihana ja vielä kaiken lisäksi täydellisen kokoinen! Piti tietenkin heti innoissaan päästä pakkaamaan laukun sisältö! ;)


Laukun sisältö ;)

Tulee ihan mieleen ala-aste, kun koulun alkua odotti aina ihan hirveästi. Sitä varten ostettiin aina uusia vaatteita, kyniä, pyyhekumeja ja sen sellaista.  Nyt on vähän sama fiilis. Mutta olen myös varma, että käy samoin kuin ala-asteella; parin viikon jälkeen karu totuus paljastuu ja toivoo taas, että pian olisi syysloma! :D
Ihanaa syyskuuta kaikille!

xoxo, Eeva

torstai 29. elokuuta 2013

Loman loppua

Loman viimeiset viikot ovat hurahtaneet ihan käsittämättömällä nopeudella. Enää muutama päivä, ja sitten istutaankin taas koulun penkillä. Tämä viikko (ja viime viikonloppu) ovat olleet todella ohjelmoituja. Viikonloppuna sain ihanat tytöt Poriin vieraaksi. Tarkoitus oli lähteä kaupungille iltaa viettämään, mutta loppujen lopuksi ilta hurahti ruoan ja mahtavan seuran parissa ihan kotosalla. Tytöt leipoivat meille todella herkullista mustikkapiirakkaa.



Kuvia tuli otettua kyllä monta, mutta onnistuneita ei juurikaan, niinkuin yleensä tuppaa käymään, kun tämä kauhukolmikko on koolla. Mutta hauskaa oli. <3

Porissa olon aikana kävimme myös shoppailemassa uusia syksyvaatteita. Itse tein pitkästä aikaa löytöjä h&m:ltä. 



Tällä viikolla oltiin poikaystävän kanssa mökillä nauttimassa kesäloman viimeisistä päivistä. Ja tuli vielä pikaisesti pyrähdettyä järvessäkin! Nyt viimeistään huomaa, että syksy on koittanut, tänään oli ensimmäistä kertaa ballerinoilla vähän vilpoista kulkea. 

Lauantaina taas nokka kohti Poria ja toista lukuvuotta matkailu-opintojen parissa. Aion aloittaa syksyn Porissa tekemällä suursiivouksen asunnolla, jotta sitä voi taas kutsua kodiksi. Muutenkin kesänajan laiskuus ja huolimattomuus alkaa kyllästyttää ja kaipaan järjestystä elämään. Ja paras keino saada elämä järjestykseen on ensin järjestellä ympäristö siistiksi! :)
Kirjoittelen lisää Porissa. Nyt hyvää viikonloppua kaikille! 

xoxo, Eeva

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Will it be easy? Nope. Will it be worth it? Absolutely.

Ajattelin kirjoittaa taas postauksen liikunta-aiheesta. Liikuntahaaste, josta aiemmin kerroin starttaa parin viikon kuluttua ja nyt olen muutaman viikon ajan yrittänyt ottaa kevyttä laskeutumista takaisin liikunnan ja terveellisemmän elämän pariin. Ihan viittä kertaa viikossa en ole vielä liikkunut, mutta olen kuitenkin yrittänyt kasvattaa liikuntakertojen määrää viikossa. Olen tällä hetkellä todella tykästynyt kahvakuulailuun. Se on todella tehokasta, mutta samalla myös kivaa ja kohtuu helppoa. Löysin kännykkään ihan loistavan sovelluksen, josta on iso apu mm. juuri kahvakuulatreeneissä. Sovellus on "Round Workout Timer", johon saa asettaa sarjan pituuden-, määrän ja taukojen pituuden. Helpottaa suunnattomasti treeniä, kun ei tarvitse yhtä mittaa vilkuilla kelloa.

 

Sovelluksesta on hyötyä myös juoksussa, pyöräilyssä ja cross trainerilla, kun tekee intervallitreenejä. Tänään tein vaihtelun vuoksi juoksun sijaan ToneItUp:in 45-minuutin intervallitreenin crosstrainerilla. Ja oli kyllä tosi tehokas treeni! Intervallitreeneissä on se etu normaaleihin tasavauhdilla tehtäviin aerobisiin verrattuna, että ne pitävät mielenkiinnon paremmin yllä ja aika tuntuu kuluvan paljon nopeammin. Intervallitreeni on kuitenkin vähintään yhtä tehokasta kuin keskivauhdilla tehty saman pituinen treeni.


Liikunnasta tulee kyllä todella hyvä olo! Ja olo on heti paljon kevyempi, vaikka painosta ei olisi lähtenyt kiloakaan. Ja ennen kaikkea olo on tuhat kertaa energisempi! Eli odotan innolla haasteen alkua ja tällä hetkellä ainakin uskon onnistuvani. Tulen käyttämään sitten tätä blogia yhtenä motivaation lähteenä. Halusitte tai ette! ;)

Mutta huomenna aikaisen viikonlopun viettoon. Luvassa tyttöjen ilta ja kaikkea muuta kuin terveellistä ruokaa! Välillä pitää rentoutua. 

xoxo, Eeva